Perhekeskustoiminta laajennettava jokaisen kunnan alueelle

Julkaistu:

Lasten ja perheiden kannalta on tärkeää, että heitä koskevat palvelut muodostavat toimivan kokonaisuuden ja että palvelut löytyvät läheltä.

Jo perustetut ja parhaillaan perustettavat perhekeskukset sisältävät lapsille ja perheille suunnatut hyvinvointia ja terveyttä edistävät sekä varhaisen tuen ja hoidon palvelut. Perhekeskuksissa palveluja toteutetaan sektorirajat ylittäen ja sovittaen yhteen niin hyvinvointialueen sosiaali- ja terveyspalvelut, kunnan sivistyspalvelut kuin järjestöjen ja seurakuntien toiminnot.

Perhekeskustoimintaa järjestettäessä on oleellista yhteensovittaa palvelut lapsi-, nuori- ja perhelähtöisellä tavalla. Palvelupolut on tehtävä niin selkeiksi, että perhe löytää helposti tarvitsemansa avun erilaisiin tilanteisiin. Palveluista on tiedotettava aktiivisesti ja kannustettava perheitä hakemaan apua ja tukea jo varhaisessa vaiheessa. Perus- ja erityistason palveluiden välisiä raja-aitoja on madallettava ja erityspalveluiden osaamista on tuotava perustasolle.

Järjestöjen mukanaolo perhekeskustoiminnassa on ensiarvoisen tärkeää.  Järjestöt organisoivat vapaaehtois- ja vertaistoimintaa ja tuottavat ihmislähtöisiä palveluita, jotka edistävät ihmisten hyvinvointia, terveyttä ja osallisuutta. Järjestötoimintaa, esimerkiksi MLL:n perhekahviloita löytyy lähes jokaisesta Suomen kunnasta. Jo olemassa olevat rakenteet on otettava huomioon perhekeskustoimintaa organisoitaessa ja palvelukokonaisuutta yhteen nivoessa. Hyödyntämällä olemassa olevaa, pystytään perhekeskustoiminta tuomaan lähelle ihmisiä ja joka kuntaan.

Järjestöjen mukanaolo varmistetaan toimivalla koordinaatiolla, järjestöjen edustuksella perheiden tukea ja palveluita linjaavissa perhekeskusverkostoissa ja -työryhmissä sekä yhteistyösopimuksilla.

Lisää julkaisuja

09/17/2022

Palvelujen tuotantokustannukset läpinäkyväksi

Hy­vin­voin­ti­a­lue aloit­taa toi­min­tan­sa vuo­den 2023 alus­sa ja sen saa­ma val­ti­on ra­hoi­tus on tä­män het­ki­sen ar­vi­oin mu­kaan huo­mat­ta­vas­ti pie­nem­pi, kuin ar­vi­oi­tu

09/17/2022

Laadukas, ihmisarvoinen ja ihmisen itsemääräämisoikeutta kunnioittava hoiva kuuluu jokaiselle

Laadukas, ihmisarvoinen ja ihmisen itsemääräämisoikeutta kunnioittava hoiva kuuluu jokaiselle. Koronapandemia on kahden viime vuoden aikana tuonut lopullisesti päivänvaloon vakavat ongelmat,

02/05/2022

Ajatuksia aluevaalien jälkitunnelmissa

Historialliset aluevaalit ovat nyt takana, ja järjestäytyminen on kovaa vauhtia alkanut. Itse lähden uuteen luottamustoimeeni erittäin innokkaana ja motivoituneena, sekä