Christa Carpelan puoliprofiili.

Ura ja luottamustoimet

Christa Carpelan (Kikka)

Turvallista ja hyvinvoivaa arkea rakentamassa

Kouvolaan kotiuduin Espoosta vuonna 2013, kun aloitin nykyisen työni Mannerheimin Lastensuojeluliiton (MLL) Kaakkois-Suomen piirin toiminnanjohtajana. Kymenlaakso on kuitenkin ollut aina osa elämääni, sillä vanhempani ovat kotoisin Kotkasta. Vapaa-aikani kuluu perheen, ystävien sekä liikunnan parissa. Ja tietysti yhdistystoiminnan 🙂

Lasten ja nuorten sekä ikäihmisten – erilaisten perheiden – todellinen arki on tullut minulle viimeisen 25 vuoden aikana hyvin tutuksi työni kautta. Viimeisten kolmentoista vuoden ajalta ympäri Kaakkois-Suomea. Työuran ohessa olen aina toiminut erilaisissa luottamustehtävissä. Kansainvälinen vaikuttaminen on tullut tutuksi Euroopan Neuvoston kunta- ja aluehallintokongressin jäsenenä. Nämä vuodet ovat saaneet minut pohtimaan, onko yhteiskunnassamme kaikki hyvin nyt, miltä tulevaisuus näyttää ja pystyisimmekö nykyisessä päätöksenteossa parempaankin. Ja kyllä, pystymme. Tarvitsemme turvallista ja hyvinvoivaa arkea.

Koulutus

Valtiotieteiden maisteri, Helsingin yliopisto (2022)
Sosiaali- ja terveystutkimuksen ja -johtamisen maisteriohjelma
Tutkielma: Johdetaan yhdessä lapsen etua – lapsivaikutusten arviointi osaksi kuntapäätöksentekoa
Sairaanhoitaja ylempi AMK, Kymenlaakson AMK (2007)
Terveyden edistämisen koulutusohjelma/Master of Health Care
Tutkielma: Kunnan ja kolmannen sektorin kumppanuus
Sairaanhoitaja AMK, Helsingin va. ammattikorkeakoulu (2000)
Hoitotyön koulutusohjelma, lasten ja nuorten hoitotyö
Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto, Omnia (2015)
Osaamisen johtaminen ja kehittämien
Tuotekehitystyön erikoisammattitutkinto, WinNova (2025)
Käytännön työoikeutta esihenkilöille ja asiantuntijoille –kurssi, Lakikoulutus (2025)
Ylioppilas, Espoonlahden lukio (1995)

Luottamustoimet

Kunnalliset ja maakunnalliset luottamistehtävät:
Valtuutettu, Kouvolan kaupunki (2021-)
Aluevaltuutettu, Kymenlaakson hyvinvointialue (2022-)
Aluevaltuuston puheenjohtaja (2025-)
Jäsen, Kymenlaakson liiton maakuntahallitus (2025-)
Varajäsen, Kouvolan kaupunginhallitus (2025-)
Varajäsen, Kouvolan kaupungin elinvoima- ja työllisyysjaosto (2025-)

Kansainväliset luottamustehtävät:
Jäsen, Euroopan Neuvoston kunta- ja aluehallintokongressi (2024-)
Deputy Spokeperson on Gender Equality (2024-)
Suomen valtuuskunnan varapuheenjohtaja (2025-)

Luottamustehtävät yhtiöissä:
Hallituksen jäsen, Kouvolan Vesi

Toiminta yhdistyksessä ja piireissä:
Varapuheenjohtaja, Kouvolan Kokoomusnaiset ry (2025-)
Hallituksen jäsen, Kaakkois-Suomen Kokoomusnaiset ry (2024-)
Varapuheenjohtaja, Kokoomuksen Kouvolan kunnallisjärjestö (2024-)
Hallituksen jäsen, Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry (2023- )
Hallituksen jäsen, Kouvolan Akateemiset Naiset ry (2022-)
Hallituksen jäsen, Kouvolan vanhemmat (KOVAT ry) (2021- )
Kunniajäsen, Kouvolan Nuorkauppakamari ry (2018- )

Muuta

Puheenjohtaja, Kaakkois-Suomen Kokoomusnaiset ry (2024-2025)
Puheenjohtaja, Kouvolan kasvatus ja opetuslautakunta (2021-2025)
Jäsen, Kymenlaakson liiton maakuntavaltuusto (2021-2025)
Varapuheenjohtaja, Kymenlaakson liiton tarkastuslautakunta (2021-2025)
Aluehallituksen jäsen, Kymenlaakson hyvinvointialue (2022-)
Henkilöstöjaoston jäsen, Kymenlaakson hyvinvointialue (2023-)
Puheenjohtaja, Kouvolan Kokoomusnaiset ry (2023-2024)
Varapuheenjohtaja, Kymen-Karjalan sosiaali- ja terveysturva ry (2021- 2024)
Valtuuston jäsen, Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry (2020-2023 )
Puheenjohtaja, Kouvolan Nuorkauppakamari ry (2016)
Varapuheenjohtaja, Espoon vanhempainyhd. alueyhdistys (2011-2012)
Puheenjohtaja, Laurinlahden koulun vanhempainyhdistys (2010-2012)
Hallituksen jäsen, MLL Espoonlahden paikallisyhdistys (2005-2009)
Hallituksen jäsen, Espoonlahden Kokoomus ry (2011-2012)
Johtokunnan jäsen, Urheiluseura Espoon Syke ry (1994-2002)

Ura lasten, nuorten ja perheiden parissa

Toiminnanjohtaja, MLL:n Kaakkois-Suomen piiri ry (ent. Kymen piiri ry) (2012- ).
Koordinaattori, Mannerheimin Lastensuojeluliitto ry (2009-2012).
Suunnittelija, MLL:n Lasten- ja Nuorten Kuntoutussäätiö (2009).
Perhepalveluohjaaja, MLL:n Lasten- ja Nuorten Kuntoutussäätiö (2004-2008).
Kotipalveluohjaaja, Mannerheimin Lastensuojeluliitto ry (2001-2003).
Sairaanhoitaja, Lastenklinikka (2000-2001).

Muuta

Yrittäjä ja tanssiohjaaja, Ryhmäliikuntastudio HappySoul (2011-2013).
Vuosia mm. Silja Linellä ja Viking Linellä tanssijana ja lastenohjaajana.
Sairaanhoitajan sijaisuuksia lukuisissa eri paikoissa.

Olethan yhteydessä Sinua mietityttävistä asioista.

Christa Carpelan
[email protected]
050 4063 763