Perus- ja erityistason palveluiden välinen yhteistyö sujuvaksi
Perus- ja erityistason palveluiden tulee tukea toisiaan ja täydentää toistensa toimintaa. Esimerkiksi koulujen ja oppilaitosten opiskeluhuolto onnistuu vain, jos kunnalla ja hyvinvointialueilla on sujuva tiedonkulku ja tiivis yhteistyö. Tämä edellyttää nykyisten raja-aitojen madaltamista ja toimivia yhteistyörakenteita kunnan ja hyvinvointialueen välille.
Kymenlaakson perhekeskus on saanut valtakunnallista tunnustusta monitoimijaisen rakenteensa sujuvuudesta. Perhekeskukset yhdistävät lähipalvelut, sosiaali- ja terveyspalvelut, kunnan sivistyspalvelut sekä järjestöjen ja seurakuntien tarjoamat palvelut. Tämä kokonaisuus tukee lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointia ennaltaehkäisevästi ja vähentää korjaavien palveluiden tarvetta. Erityisen tärkeää on, että lapset ja nuoret pääsevät nopeasti mielenterveyspalveluihin. Ongelmana on myös, että autismi- ja neurokirjon lapset ja nuoret eivät tule kohdatuiksi eivätkä saa riittävää apua ja tukea palvelujärjestelmässä. Lapsuus- ja nuoruusiän olosuhteet vaikuttavat koko elämän terveyteen ja hyvinvointiin.
On tärkeää myös taata ikäihmisille monipuoliset palvelut. Palveluasumista ja perhehoitoa tulee vahvistaa ja mahdollistaa myös turvallinen kotona asuminen mahdollisimman pitkään, omaishoitajien jaksamisesta huolehtien. Siksi hyväksi todettua rakennetta tulee hyödyntää myös muiden sote-palveluiden kehittämisessä. Lisäksi liikkuvia sekä digitaalisia ratkaisuja on syytä vahvistaa entisestään. Avun pariin on päästävä nopeasti asuinpaikasta riippumatta. Tämä edellyttää, että sekä kunnalla ja hyvinvointialueella on oltava riittävä ja ammattitaitoinen henkilöstö.
