Lasten ja nuorten väkivallanteot huolestuttavat monia suomalaisia, ja erityisesti lasten ja nuorten vanhempia. Valitettavan usein lasten ja nuorten väkivallan teon taustalla on kaltoinkohtelua, traumatisoitumista, syrjäytymistä, tai mielenterveysongelmia. Paha olo purkautuu tavalla, jota emme voi käsittää. Useasti lasten ja nuorten ongelmiin puututaan kuitenkin liian myöhään, vasta vakavien ongelmien ilmaannuttua. On syytä kysyä, teemmekö asioita oikein?
Yksi merkittävä ongelma on tiedonkulku. 1.1.2023 alkaen opiskeluhuoltopalvelut siirtyivät hyvinvointialueiden tuotettavaksi. Kuraattorit, psykologit ja kouluterveydenhoitajat siirtyivät aikaisemmista palvelujen järjestämistahoilta hyvinvointialueen palvelukseen, eivätkä he saaneet enää käyttää opiskelijahallintojärjestelmä Wilmaa työtehtäviensä hoitamisessa. Merkittävin haaste on opiskelijan tavoittaminen, tuki ja vastaanottoaikojen tiedottaminen sekä opintojen seuraaminen ennaltaehkäisevänä tukitoimena. Esimerkiksi lastensuojeluilmoituksien tekeminen on viivästynyt, kun kuraattori ei olen päässyt näkemään Wilman poissaoloja. Haasteena on opiskeluhuollon työntekijöiden ja opetushenkilöstön yhteistyön lisäksi on se, että opiskelijan ja huoltajien on myös haasteellista ottaa opiskeluhuollon henkilöstöön yhteyttä.
Kaakkois-Suomen Kokoomusnaiset vaativat lasten ja nuorten riskien oikea-aikaista ja ennaltaehkäisevää tunnistamista sekä niihin puuttumista jo varhaisista vuosista alkaen. Tämä edellyttää riittäviä resursseja varhaiskasvatukseen ja opinpolulle – sekä myös vapaa-ajan toimiin. Aikaa kohtaamiseen. Pysyvien ja turvallisten aikuisten merkitys on korvaamaton. Kuten myös moniammatillinen yhteistyö ja tiedonkulun saumattomuus. Jokainen lapsi ja nuori ansaitsee hyvän kasvualustan ja tasa-arvoiset kasvamisen ja kehittymisen mahdollisuudet, lapsen yksilöllisiä vahvuuksia tukien. Lapsen edun tulisi olla aina olla keskiössä.
Kaakkois-Suomen Kokoomusnaiset ry
