Christa Carpelan perheineen ulkoilemassa.

Vaaliteemat

Minulle tärkeät aiheet

Hyvinvoinnin perusta rakentuu lapsuudessa ja nuoruudessa

Lasten ja nuorten tärkeimmät kasvu- ja kehitysympäristöt ovat perheiden jälkeen varhaiskasvatus, koulu ja vapaa-ajantoiminnot. Lapsuus- ja nuoruusiän olosuhteet vaikuttavat koko elämän terveyteen ja hyvinvointiin.

Tasa-arvoinen ja laadukas kasvatus ja koulutus on tae siihen, että jokaisella on taustasta riippumatta mahdollisuus kehittyä täyteen potentiaaliinsa. On kuitenkin muistettava, että oppijat eivät ole yhtenäinen ryhmä. Tietoa ja taitoja on voitava kartuttaa joustavasti omien edellytystensä mukaisesti. Oppimisen tuen on oltava riittävää.

Palveluihin on päästävä matalalla kynnyksellä ja saumattomasti eri elämäntilanteissa – ihmisen tulee olla aina keskiössä

On tärkeää, että kunnan ja hyvinvointialueen palvelut muodostavat eheän ja toimivan kokonaisuuden, jotta asukkaat saavat tarvitsemansa avun oikea-aikaisesti ja nopeasti. Tämä edellyttää nykyisten raja-aitojen madaltamista perus- ja erityistason
palveluiden välillä.

Painopistettä tulee siirtää korjaavista palveluista varhaiseen tukeen. Erityisesti mielenterveyspalveluissa. On kestämätöntä koristella rakenteita, jos perustus ei ole kunnossa.

Päätösten vaikutusten tietoperustainen arviointi

Vaikutusten ennakkoarviointi on tiedolla johtamista, ja sen tulisi toimia suunnittelun ja päätöksenteon apuvälineenä. Ennakkoarvioinnin avulla voidaan erityisesti tarkastella pitkän aikavälin vaikutuksia, sillä jokin toimenpide saattaa aluksi näyttää kustannuksia lisäävältä, se voi pitkällä aikavälillä vähentää muita menoja tai tuottaa positiivisia vaikutuksia toisilla osa-alueilla. Liian usein käy niin, että päätöksiä tehdään erillisinä, ja kokonaisvaikutukset jäävät huomioimatta

Kansalaisjärjestöillä ja yrittäjillä on merkittävä rooli kuntien ja hyvinvointialueiden kumppanina ja alueensa elinvoiman edistäjinä

Monitoimijaisuutta on arvostettava. Monitoimijaisesti toteutettavat palvelut ovat saavutettavampia ja tarjoavat valinnanvapautta.